huolto

  • Alustan korkeusanturin DIY pikafiksaus

    Vuosihuollon yhteydessä löytyi katkennut alustan korkeusanturin varsi. Hinta-arvio oli hieman yli 300€ asennettuna valtuutetussa merkkiliikkeessä alkuperäismallin osin. En luonnollisestikaan riemusta kiljuen tilannut osaa siltä seisomalta, vaan istahdin ensin hetkeksi ja päätin kääntää etupyörät äärilleen oikealle parkissa, jotta näin mistä on kyse. No siinähän se kaveri on kahtena kappaleena, kuinka ollakaan. Nätisti napsahtanut kiinnitysholkin vierestä muovivarsi…

    Read more

  • 7. vuosihuolto

    Auto alkaa olla jo aikaa ja kilometrejä nähnyt, ja näistä se aika tuppaa olemaan pahempi. Kilometrejä melko tarkalleen 130 000, mutta ikääntymistekijät alkavat aiheuttaa pientä päänvaivaa. Tänä vuonna otin ensimmäistä kertaa halvan ja hyvän huollon eli Motorcraft-huollon, joka on tarkoitettu näille ”ikääntyneille” autoille, kuten nykymaailmassa yli 5-vuotiaista on jo lupa ajatella. Sisältää kaikki perustarkastukset, asiaankuuluvan…

    Read more