Aurinkopaneelien vuokraaminen

Omaa hiilijalanjälkeään voi kompensoida monella tapaa. Samoin sähkölaskuaan joiltakin osin. Yksinkertaisin jokaisen käytettävissä oleva keino on vuokrata energiayhtiön valmiista aurinkovoimalasta nimikkopaneeli, jonka tuotto siirretään omaan sähkölaskuun. Siten siirryt pienen aurinkovoimalan sähkönmyyjäksi pörssiin, mutta energiayhtiö hoitaa puolestasi kaikki hankalat osuudet ja pääset halutessasi nopeasti eroon ja vapautat paikkasi toiselle.

Kokeilumielessä tilasin Helenin palvelusta itselleni näin alkuun 5kpl nimikkopaneeleita eli Kivikon aurinkovoimalasta on ”omia aurinkopaneelejani” paneelit numero 333, 555, 666, 888 ja 1000. Kivikon voimalassa yhden paneelin nimellisteho on 285W eli parhaina ajankohtina tuotto on yli 1400W useamman tunnin ajan päivittäin.

Paneelien keskimääräinen vuosituotto on 230 kWh/kpl, mutta valitettavasti tuotannon suurin piikki osuu aurinkoisesta kelistä johtuen myöskin halvimman sähkön ajalle. Siten ne eivät välttämättä maksa itseänsä takaisin tai useimmiten eivät maksakaan, ainakaan jos sähkön käyttö on tasaista myös kalliiseen aikaan.

Kuvassa merkattuna oranssin punaisella vuokraamani paneelit Kivikon aurinkovoimalassa

Kivikon voimalassa on 2 992 aurinkopaneelia. Paneelit ovat teholtaan 285 W. Yhden paneelin keskimääräinen vuosituotanto vastaa 11 % kerrostalokaksion kuluttamasta sähköstä.

Hiilijalanjälki (CO2e) –397 kg/v

Hintaa näille kertyy 4,40€/kpl eli yhteensä 22€/kk. Nähtäväksi jää mikä on kannattavuus, se kun on sidottu pörssisähkön spot-hintoihin – aivan kuten sähkösopimuksenikin. Noin periaatteessa tämmöisinä kalliina päivinä valoisaan aikaan ”oman” aurinkovoimalaosuuden pitäisi kompensoida hyvin omaa käyttöäni, etenkin kun siirrän käyttöä soveltuvilta osin (mm. lämmitys) paremmin riittävän energian eli halvempaan aikaan. Tuolta osin aurinkovoimala toimii siis tapauksessani jossain määrin ”akku” tyylisesti; tuottoa on silloin kun en itse sitä niinkään tarvitse, joten saan vastaavan tai jopa isomman energian käyttööni parempana ajankohtana.

Ainakin se on jälleen askel kohden vihreämpää oman sähkön kulutusta.