Palvelut.takaa.fi, accidently.eu & tunkka.us on projekti, johon eriytin aikaisemman terae.net verkkopalveluosuuden, kun otin terae.fi -domainin pääosin muita henkilökohtaisempia projektejani varten. Kasvava ja kutistuva, sykkivä, kokonaisuus jota on vaikea määritellä tarkasti. Se elää. Myös siihen liittyviä julkaisuja ajoittain ajatuksenvirta-osuudessa.
Projekti sai siis alkunsa nimen terae.net alaisuudessa vuonna 2002. Sitä edelsi epäsäännöllisesti erilaisin verkkoyhteyksin internetiin reititetty kotipalvelimeni internet-yhteysprojekti, josta on hiljalleen kasvanut huomattavasti alkuperäistä tarkoitusta isompi juttu. Alkuun se oli vaihtelevasti 64 kbit/s tai kahden kanavan 128 kbit/s ISDN, hetken jopa 1/1 Mbps HomePNA (toteutus taloyhtiöverkossa oli valitettavasti surkea). Sittemmin muutin omaan asuntoon ja tuli käyttöön Nebulan 1/1 Mbps. Siitä terae.net lähti varsinaisesti “tuotantoon”.
Pähkinänkuoressa voi sanoa, että tarjoan perheelleni ja muulle lähisuvulle (sekä yhteistyökumppaneillemme) + kavereille verkkopalveluita omasta palvelinympäristöstä, oman projektialustan kylkiäisinä. Siihen liittyen tiedotteet tiedottomuuteen omalta osastoltaan.
Kaiken sydämenä toimii kotonani pyörivät verkkolaitteet, kaksi varsinaista palvelinkonetta ja levypalvelin, verkkokytkin ja reititinlaite muureineen. Aikaisempi isojen laitteiden ihannointi on hiljalleen muuttunut kohden pienuuden kunnioittamista.
Yhä enempi kiinnitän myös huomiota trendikkääseen Green-ilmiöön; tosin lähinnä itsekkäistä lähtökohdista (eipä ihminen tavanomaisesti muista syistä parempaan pyrikään). Energia maksaa vuosi vuodelta yhä enemmän, kestävän kehityksen hengessä pitää reagoida jatkuvuuden ylläpitämiseksi. Koko kaapin keskimääräinen sähkönkulutus on alle 1,7 kWh/vrk eli noin 0,62 MWh vuodessa.
Toiminnan sydämen ohessa tarvitaan verisuonisto. Sitä osaltansa toteuttaa ulkopuoliseen laitetilaan sijoitettu reititinlaite, jonka kaverina on yhteistyökumppanin verkon kanssa puoliksi virtualisoimalla jaettu fyysinen palvelin. Tätä virtuaalipalvelinta käytetään mm. www-liikenteen siirtoon asiakkaalle taustapalvelimilta kotona.