RVS-käsittely moottorille (38000 km myöhemmin)

Kaikki etsiväsarjoja ja CSI seuranneet tietävät mitä se on mikä loistaa UV-valossa yökerhossa tai labrassa. Eloperäistä materiaalia.

Tällä kertaa kyseeseen tulee ensimmäisessä sukupolvessa luontoäidin helmasta talteen otettu näyte, nimittäin mineraalipohjainen RVS-käsittelyaine synteettisellä kantajarasvalla (RVS-geeli). Tai oikeammin kyseisen tuotteen kolmannen sukupolven edustaja, joka on nykyaikaisinta nanoteknologiaa omalla alallaan. Suomalainen tuote, joka on pitkän kehitystyön tulos ja vaikuttaa aikaisempia versioita nopeammin metallipinnoilla.

Pakkaukseen sisältyy RVS-geeli ja noin desilitra tavanomaista perusöljyä, joiden koostumus ja vaikuttavan aineen pitoisuudet vaihtelevat käyttökohteen mukaan. Kuvan tilanteessa geeli on sekoitettu vain noin 10ml öljymäärään eli ohennettu suhteessa 1:1, eikä siksi muutu kunnolla juoksevaksi. Tarkoitus oli vain saada geeli sujuvasti paikkaan josta voi sekottua virtaavan öljyn mukaan.

Kuten saatoit huomata, käyttöohjeiden orjallinen noudattaminen ei ole tapaistani. Ja tässä tapauksessa haluan minimoida vieraan voiteluaineen pitoisuudet Castrolin öljyyn sekotettuna, mutta saada silti RVS-geelin hyödyt.

Jos palataan ajassa taaksepäin, päästään 20.5.2015 hetkeen Motonet Vantaan pihalla.
Moottorin läpi oli tässä vaiheessa virranut 5200 litraa polttoainetta, se oli ollut käynnissä jo lähes 1000 tuntia ja sillä oli ajettu vasta 34000km. Sisäänajettu. Tarina alkaa.

34000 km: Etsin ratkaisuja siihen, miten saisin palautettua moottorin täyden suorituskyvyn, jonka pahoin pelkään pilanneeni edeltävänä talvena lisäämällä moottoriin vierasta ainetta. Olin lorauttanut öljyjen sekaan pullollisen MoS2-pitoista tavaraa (tämän tapahtuman päivämäärä oli 20.1.2015), eikä se tuntunut lähtevän parin öljynvaihdon jälkeen vieläkään täysin pois ja pelkäsin sen mahdollisesti aiheuttaneen vaurioita. Olin nollannut tietokoneosan opitut säädöt ja tämän jäljiltä moottori kävi jotenkin epätasaisesti.
Laitoin öljyjen sekaan varovasti vajaan annoksen, G4-pakkaus on tarkoitettu enintään 4 litralle öljytilavuutta ja omassani on hieman yli 5 litraa öljyä.
Ensin pelästyin, sillä lyhyen tyhjäkäynnin jälkeen moottorilla vaikutti olevan tarpeettoman suuri rasitus ja siihen verrattavat käyntihäiriöt jatkuivat myös ensimmäisen ajoreissun noin puoli tuntia ajan, moottori tuntui saaneen ylimääräistä vastusta reilun annoksen.

36700 km: Moottorin kuorma kuitenkin palautui normaaliksi, jo muutaman ajokerran jälkeen. Siispä 3.7.2015 laitoin toisen annoksen G4-pakettina, jossa vaiheessa RVS-geelin pitoisuus öljyjen seassa vastasi tarvittavaa määrää normaalille kuluneen koneen käsittelylle ja oli hieman ylikin.
Alkukankeudet toistuivat jälleen, moottorissa vaikutti olevan ylimääräistä vastusta. Tilanne kuitenkin muuttui nopeasti ja moottori toimi jälleen normaalisti.

37900 km: Auto kävi vuosihuollossa 17.8.2015 ja ajelin pari tankillista bensaa puhtailla uusilla öljyillä, missä vaiheessa kävin myös mittauttamassa tehon CRSC-klubin penkityspäivänä ilman RVS-aineita. Ainakaan vääntö ei ollut heikentynyt ja 2000km aikaisemmin vaihdetulla paremmin virtaavalla ahtoputkistolla saattoi alkaa tehomittauksen hyvin matalilta kierrosluvuilta ilman moottorin vastustelua. Vääntöjä saatiin mitatuksi 250Nm@1300 RPM, mistä teho nousi ilman notkahduksia suorana viivana 380Nm@2000 RPM vääntöihin.

39000 km: Tuli 17.8.2015 ja päätin ostaa uuden annoksen, tällä kertaa oikean määrän yli 4 litran öljytilavuudelle eli G6-pakkaus. Paketin omaa öljyä en tällä kertaa hyödyntänyt, vaan sekotin geelin Castrolin Magnatec-öljyyn. En muista havainneeni tässä vaiheessa mitään erityistä.

41300 km: Tein 25.9.2015 öljynvaihdon.
43000 km: Lisäsin pienen ylläpitoannoksen P2-tuubin muodossa. Se on ohjaustehostimeen tarkoitettu pitoisuus RVS-geeliä.

46000 km: Tuli talvi, 18.12.2015 vaihdoin öljyt Ford Formula F ja sekaan meni taas G6-pakkauksesta geeli.

54500 km: Vuosihuolto. Öljyjen sekaan ei tullut enää uutta RVS-satsia. Öljyjen seassa oli kuitenkin ollut RVS-ainetta jo noin 20000 km matkan tätä ennen.

56700 km: Sain kuulla voittaneeni RVS:n Facebook-sivuilla kilpailusta käsittelyn eli kaksi annosta. Toinen tuubi meni vaimon autoon, jossa olin kierrättänyt aikaisemmista vaihdoistani vähän ajettuja öljyjä, joissa on varmasti ollut osassa yhden käsittelyn verran RVS-aineita mukana. Toisesta geelituubista päätyi vähäisellä laimennuksella geeli tähän omaan autooni. Olihan ratapäiväkin taas tulossa.

57800 km: FoMoCo-päivät 27.8.2016 takana.

61600 km: Päätin tehdä moottorin sisäpesun siihen tarkoitetulla aineella, eli öljytilaan kaadettavalla pesuaineella jota pyöritellään jonkin aikaa koneessa ja sitten poistetaan öljyjen mukana. Päivämäärällä 9.11.2016 tapahtui tämä ja tilalle tuli pitkästä aikaa poikkeuksellisesti Castrol Magnatec 5W20 E Professional "EcoBoost" -öljyä, jonka uskoin selviytyvän paremmin kaikkien ylimäärästen aineiden neutraloinnista, sitomisesta ja ulos tuomisesta seuraavan vaihdon yhteydessä. Tähän öljyerään ei tullut RVS-geeliä.

65000 km: Siirryin käyttämään E85-polttoaineella seostettua korkeamman etanolipitoisuuden polttoainetta ja päätin lisätä varmuuden vuoksi RVS-geeliä jälleen G6-annoksen. Kuulemma se olisi jo ihan liikaa, mutta ei haitallista. Olihan tässä jo noin 4000km ajettu ilman RVS:ää öljyjen seassa. Ja monesta asiasta päätellen vasta edeltävä annos (joka viihtyi moottorissa noin 5000km syksyllä) pääsi kunnolla vaikuttamaan moottorin metallipintoihin.

65400 km: Vaihdoin öljyt. Kevättä kohden eli paksumpaa öljyä sisään, tuttua turvallista Castrol Magnatec A5 5W30. Purkin kyljessä lukee nykyisin start-stop. Se on se suositeltu vaihtoehto Castrolin puolesta. Sekaan päätyi uusi annos G6. Tässä kohden aloitin ikään kuin alusta käsittelyn, siltä varalta että metallipinnat olisivat vasta puhdistuneet ja olisivat vielä valmiita ottamaan vastaan keraamista pintaa.

72200 km: Vuosihuolto. Uusiin öljyihin ei enää laitettu RVS-geeliä tässä vaiheessa. Sen sijaan RVS-käsittelyn ylläpitoa varten sekoitin pienemmän pitoisuuden RVS-geeliä siihen öljypurkkiin, josta lisään tarpeen mukaan autoihimme öljyä öljynvaihtojen välillä. Seuraavan järeämmän annostuksen tulen tekemään todennäköisesti noin 70tkm myöhemmin. Ihan varmuuden vuoksi.

omakuva

autoni ("Mandariini") menu