Ensimmäistä kertaa siirrän osan julkisia palveluita pois kotoa, palvelinsaliin vietyyn koneeseen josta on lohkottu yksi virtuaalipalvelin itselleni ja toinen yhteistyötaholle. Prosessi on vielä kesken ja alkuun palvelinsalissa on omalla palvelimellani vain “front end” joillekin toiminnoille, laboratorio testikäyttöä varten ja palvelujen varmistuksia katkosten varalle (esimerkiksi saapuvan sähköpostin varmuuspalvelin).
Samassa laitetilassa on fyysisen palvelimen kyljessä myös reititinlaitteeni, joka huolehtii nykyisin suurimman osan verkkoliikenteestäni siirrosta oikeaan kohteeseen.
Kuluvan vuoden aikana siirrän jonkin verran ensisijaisia palvelinsovelluksia laitesalissa sijaitsevalle palvelinalustalle ja vaihdan toissijaiset kotipalvelimilleni. Tietyin poikkeuksin ja osan pysyessä yhä vähintänä kahdennettuna, mutta nyt myös hajautettuna fyysisesti eri paikkoihin.